Ravallo

    Ravallo on suorittanut oritestinsä mahtavilla, vielä tänäkin päivänä kaikkien aikojen kolmanneksi parhailla tuloksilla. Siirryttyään jalostukseen vuonna 1993 on ori tuottanut neljä kantakirjattua oria (Rolex Ravel, Ratinho, Ritano ja Ravensburger) sekä lukuisan määrän palkittuja tammoja. Jälkeläiset ovat menestyneet erinomaisesti varsanäyttelyissä sekä tulleet valituiksi eliittihuutokauppoihin.

    Erityisen tunnusomaista jälkeläisille on ollut ryhdikkyys, elastisuus ja erinomainen ratsastettavuus. Kun useimmat ova perineet myös isänsä jalouden ja tumman värin on ori näin lunastanut odotukset moninkertaisesti. Vuonna 2004 Ravallo kohosi otsikoihin runsaasti huomiota herättäneen kantakirjauksen voittajan Fidertanzin (Westfalen) emänisänä.

    Ravallon isä Raphael on yksi huippuperiyttäjä Ramiron jälkeläisistä. Raphaelilaiset ovat menestyneet korkealla tasolla niin koulu- kuin esteradoillakin (mm. Radiator/Rene Tebbel, Ramina/Gerd Wildfang, Robinson FRH/Markus Meerbaum, Ricci/Ludger Beerbaum). Tämä monipuolinen periyttäminen näkyy myös Ravallossa ja sen jälkeläisissä, jotka ovat jatkuvasti menestyneet vaikeissa luokissa niin koulussa kuin esteissäkin. Ravallon jälkeläisten jalostusindeksi on 138.

    Ravallon emälinjassa legendaarisen esteperiyttäjä Gotthardin veri yhdistyy suoritusperiyttäjä Steinpiltziin sekä todelliseen tähtiperiyttäjään Pik Königiin. Kiinnostavaksi Ravallon sukutaulun tekee myös kaikkien kolmen merkittävän oriin Abhang I (Raphaelin emänisä) ja Abhang II (Galan emänemänisä) esiintyminen.

    Etusivu

    Ratsastuskoulu

    Oriasema

    Myytäviä hevosia

    ST Varsat

    Yhteystiedot

    Evästeiden käyttö sivustolla!

    Käytämme tällä verkkosivustolla evästeitä, joiden avulla palvelumme toimivat toivotulla tavalla ja
    sisältömme ovat sinulle kiinnostavia. Jatkamalla tämän verkkosivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

    Evästeiden käyttö sivustolla!

    Käytämme tällä verkkosivustolla evästeitä, joiden avulla palvelumme toimivat toivotulla tavalla ja
    sisältömme ovat sinulle kiinnostavia. Jatkamalla tämän verkkosivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

    Evästeasetuksesi on tallennettu.