Diamant de Plaisir

    Diamant de Paisir on hyvin kehittynyt lihaksikas nuori ori joka edustaa parhaita eurooppalaisia estesukuja. Se on luonteeltaan erittäin mielyttävä ja yhteistyöhaluinen. Oriin estekapasiteetti on suuri ja hyppy voimakas. Ori hyväksyttiin keväällä 2016 Hannover jalostukseen ja suoritti myös saksalaisen oritestin erinomaisin tuloksin.

     Oriin isä Selle Francaise-ori Diamant de Semilly on itse mailmanluokan kilpahevonen ja on myös hupputason periyttäjä joka on vuodesta toiseen ollut maailmanlistan periyttäjäorien kärjessä. Diamant de semilly jättää jälkeläisilleen erittäin vahvan takaosan, paljon hyppykykyä, erinomaisen tasapainon ja erittäin hyvän laukan. Se periyttää myös hyvää ja yhteistyöhaluista luonnetta.Kaikki nämä ominaisuudet löytyvät myös Diamant de Plaisiristä.

    Diamant de Semillyn isä Tot de Semilly ja sen isä legendaarinen Grand Veneur ovat kumpikin olleet aikansa huippuperiyttäjiä Ranskassa. Isän emän emä Miss des Creslesin jälkeläisistä Une des Cresles ja Noble Sir ovat kilpailleet Gp-tasolla.

    Emänisä on kaksinkertainen olympiavoittaja, mailmanmestari ja vuoden Hannover-oriina vuonna 2000 palkittu For Pleasure. For Pleasure oli jo kilpailu-uransa aikana yksi menestyksekkäimmistä isäoreista ja on ollut WSHB-isäorien listalla kärkisijoilla useita vuosia. Oriilla on 76 vaikeiden luokkien sijoitusta ja sen voittosumma on 1,8 miljoonaa euroa.Sillä on 36 jalostukseen hyväksyttyä poikaa ja jälkeläisten voittosumma on yli 2,4 miljoonaa euroa.

     Emänemän Lady Heidan tytär Lady Lordana kilpailee 140-tasolla. Se on myös emä jalostukseen hyväksytyn Aqua Marinin emälle Stedinger Heidelle. Lady Heidan täyssisar Lady Heida II on jalostukseen hyväksytyn Cadorin  (i. Catoki) emä. Lady Heidan emä  Formosa on jättänyt myös jalostusoriit Lambrusco Ask (i. Landor S) ja Sampras (i.Sion). Formosan jälkeläisistä Lavanda (i. Lycos) ja Lambrusco Ask ovat kilpailleet 160-tasolla.

    Etusivu

    Ratsastuskoulu

    Oriasema

    Myytäviä hevosia

    ST Varsat

    Yhteystiedot

    Evästeiden käyttö sivustolla!

    Käytämme tällä verkkosivustolla evästeitä, joiden avulla palvelumme toimivat toivotulla tavalla ja
    sisältömme ovat sinulle kiinnostavia. Jatkamalla tämän verkkosivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

    Evästeiden käyttö sivustolla!

    Käytämme tällä verkkosivustolla evästeitä, joiden avulla palvelumme toimivat toivotulla tavalla ja
    sisältömme ovat sinulle kiinnostavia. Jatkamalla tämän verkkosivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

    Evästeasetuksesi on tallennettu.