Carismo

    Tyylikäs Carismo on suorittanut oritestinsä kautta linjan vakuuttavin tuloksin. Kokonaistestin voittaja, esteosuuden ykkönen ja kouluosuuden kolmonen. Oriissa toteutuu nykypäivän urheiluhevosen ideaali; upea liikekapasiteetti yhdistettynä vakuuttaviin hyppylahjoihin ja se onkin hyväksytty kaikkiin Saksan merkittävistä kantakirjoista (10 kpl). Carismon jälkeläiset ovat  isänsä tyyppisiä, hyvärakenteisia ja erinomaisesti liikkuvia. Vanhimmat niistä ovat osoittaneet olevansa monipuolisesti lahjakkaita, vaikka painopiste onkin odotusten mukaisesti ollut estepuolella. Ori periyttää myös vahvasti tummaa väriään. Tähän mennessä sillä on kaksi kantakirjattua orijälkeläistä ja toistakymmentä Statspremierillä palkittua tammajälkeläistä. Orijälkeläisistä Schweizer Hof's Clyde on sijoittunut kansaivälisissä vaikeissa luokissa. Carismon jälkeläisiä on myös säännönmukaisesti esillä hyvällä menestyksellä eliitti- ja varsahuutokaupoissa.

    Carismon isä Calypso II, itse vaikeita luokkia hypänneenä, on yksi Saksan merkittävimmistä Holstein-periyttäjistä, jonka jälkeläiset ovat tunnettuja eivät vain mahtavista hyppylahjoistaan, vaan myös mitä parhaimmasta ratsastettavuudestaan. Lukuisat kantakirjatut pojat Contender, Coriolan, Champ of Class, Colani, Carbid, Compliment, Cardano, Carismo, Chasseur I ja II tunnetuimpina sekä lukematon joukko kansainvälisen tason urheiluhevosia ovat huolehtineet siitä, että Calypso II:sta muodostui legenda jo eläessään.

    Carismon emälinjassa esiintyy kaksi merkittävää periyttäjää. Emänisä Akzent II lukeutuu aikansa huippuperiyttäjiin, jonka jälkeläisissä vielä toisessa ja kolmannessakin polvessa yhdistyvät erinomainen tyyppi ja ratsastettavuus. Puhutaan ns. Absatz-tyypistä, jolle on tyypillistä jalo ja ilmeikäs pää, hyvä kaula ja satulansija sekä kevytliikkeisyys yhdistettynä suureen lapojen irtonaisuuteen. Emänemänisä Cavallier on sekin tunnettu erittäin hyvätyyppisistä ja korkealaaatuista jälkeläisistään. Carismon isoisoäiti Gotendirndl Z, legendaarisen Gotthardin tytär, on Aloube Z:n emä. 

    Carismo astui Suomessa edellisen kerran 2006. Siitä syntynyt ikäluokka (27kpl) "räjäytti pankin" vuoden 2010 Kyvyt Esiin -finaalissa. Mukaan oli kvaalautunut peräti 5 Carismon jälkeläistä, jotka menestyivät loistavasti ollen 3-vuotiaiden estehevosissa 1. ja 2, sekä 4., 5., ja 7. Tulos on suomalaisessa jalostuksessa ennennäkemätön. Vastaavaan ei ole pystynyt yksikään jalostusori tätä ennen. Tämä on todella vahva näyttö Carismon erinomaisesta perittyämiskyvystä.

    Carismo

    Carismo

    Carismo

    Carismo

    Etusivu

    Ratsastuskoulu

    Oriasema

    Myytäviä hevosia

    ST Varsat

    Yhteystiedot

    Evästeiden käyttö sivustolla!

    Käytämme tällä verkkosivustolla evästeitä, joiden avulla palvelumme toimivat toivotulla tavalla ja
    sisältömme ovat sinulle kiinnostavia. Jatkamalla tämän verkkosivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

    Evästeiden käyttö sivustolla!

    Käytämme tällä verkkosivustolla evästeitä, joiden avulla palvelumme toimivat toivotulla tavalla ja
    sisältömme ovat sinulle kiinnostavia. Jatkamalla tämän verkkosivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

    Evästeasetuksesi on tallennettu.